AY-liitot – poliittiset taustapirut

Ammattiliitot ovat nousseet niin sanotusti barrikadeille nykyhallituksen työllistämistoimia vastustamaan ja nyt viimeisimpänä sai lukea uutisista miten erialojen liitot ja SAK ovat perustaneet kansanliikkeen tukemaan eduskuntavaaleissa nykyhallituksen vastaista poliittista linjaa. Suoraan sanottuna tekevät vaalityötä SDP:n ja vasemmistoliiton hyväksi. Rahasummat, jotka liitot ovat tähän kansanliikkeeseen laittaneet, ovat melko merkittäviä. Tämä pistääkin miettimään kuinka hyvää tulosta nämä liitot lopulta tekevätkään tai onkohan liittojen jäsenet miettineet koskaan mihin kaikkeen heidän maksamansa liitonmaksut todellisuudessa käytetään?

Olen itse yrittäjä, joka työllistää ympärivuoden n. 15 omaa työntekijää ja lisäksi ison liudan erikokoisia aliurakointiyrityksiä. Omista työntekijöistäni vain murto-osa kuuluu liittoon ja muutamat ovat siitä viimeaikoina eronneet. Työntekijät maksavat 1,49 % bruttopalkastaan jäsenmaksua, joka pitää sisällään myös työttömyyskassan maksun. Mitä he todellisuudessa saavat tällä rahalla? He saavat saman työttömyysturvaedun kuulumalla esimerkiksi YTK:hon, jonka jäsenmaksu on 92 €/vuosi. Heitä koskevat myös tismalleen samat työehtosopimuksen ehdot ja edut kuin liiton jäseniäkin.

Työnantajien vastuulle on myös sysätty liiton maksujen pidätys, jolloin myös niistä aiheutuvat kulut lankeavat työnantajien maksettavaksi. Tämä on onneksi vapaaehtoista, mutta yleinen käytäntö ja lähes itsestäänselvyys. Meidänkin yrityksessä on näin toimittu työntekijöiden hyväksi vaikka en ole koskaan pitänytkään ajatuksesta toimia välikätenä liittojen toiminnan rahoittamisessa.

AY-liitot ovat viimeaikoina yrittäneet väkisin kiristämällä vaikuttaa maamme poliittiseen päätöksen tekoon. Kaikki varmaan vielä muistavat viime vuoden lopulla järjestetyn poliittisen lakon uuden irtisanomislakiesityksen vuoksi. Siinäkin lopulta kärsijäksi joutuivat sivulliset kansalaiset ja työllistävät yritykset. Tämän jälkeen tapahtuikin jonkin verran liitoista irtautumisia. Samassa yhteydessä myös me teimme yrityksessämme lopullisen päätöksen luopua liiton jäsenmaksujen pidättämisestä. Uskalsin vielä harvoina yrittäjinä kertoa tämän julkisesti ja sainkin vastoin odotuksia vain positiivista palautetta asian julkituomisesta. Työntekijät saavat edelleen vapaavalintaisesti kuulua liittoon, mutta hoitavat itse maksunsa. Tämä oli heillekin täysin selkeää eikä aiheuttanut närää kenenkään taholta.

Haluaako siis ammattiyhdistykset jarruttaa maamme työllistymistä ja jopa laskea sitä vastustamalla uudistavia työmarkkinoita tukevaa politiikkaa? Eikö ole kaikkien etu, että saamme työllisyyteemme nousuun ja motivoitua pitkäaikaistyöttömiä työn tekoon muun muassa kehittämällä heidän työllistymistään tukevia malleja? Hyvinvointivaltiossa meillä kaikilla tulee olla laadukkaat peruspalvelut ja parhaiten me saamme ne taattua työstä saatavilla veroilla. Eikö työnteon pitäisi olla tekijälleen kannattavaa eikä siitä saatava palkka menisi suurelta osin verojen maksuun? Ihmettelen vain mikä logiikka tämän ajattelumallin takana on? Kenties kyseessä on valtakysymys, kun ammattiliitot eivät haluta menettää vuosien varrella saavutetua valta-asemaansa, jonka avulla ajatellaan voitavan kiristää jopa demokraattisilla vaaleilla valittua päättävää elintämme eduskuntaa. Eihän näin asioita hoideta Suomessa, meidän hyvinvointivaltiossamme!